Näytetään tekstit, joissa on tunniste LSAY. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste LSAY. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Adan kolmas


Hyi hyi Millaa.. näin monta päivää kesti saada kuva Adan paketista tänne. Paketti nimittäin saapui jo torstaina! Perjantaina Ada raportoi mulle paketin sisällöstä, ja eilen ehdin paketin kuvaamaan samalla reissulla kun kävin katsomassa uutta vauvaa.
Ada tykkää ompelukuvista! vielä puol vuotta sitten ompeleet meni vähän sinnetänne, mutta nyt rupeaa olemaan idea selvillä, ja ommel kulkee sille tarkoitettua polkua. Päiväkodissa ovat harjoitelleet!
Voi olla, että Adallakin menee vielä muutama päivä vauvaan tutustuessa, ennenkuin malttaa ruveta ompelemaan. Yritän sitten päästä nappaamaan kuvat tänne valmiista töistä!
Kiitos Say!

maanantai 4. elokuuta 2008

Adalle paketti


Perjantaina oli taas postilaatikko kolahtanut, ja Adalle tupsahtanut paketti. Ada oli reissussa Ähtärissä, ja pääsi vasta eilen avaamaan pakettiaan, "kaikkea ihanaa" oli kommentti :) Paketissa oli mm. rintamerkin pohjus, ja pari magneettia, joihin voi liimata kivat koristeet. Isompaa pakkausta luultiin ensin liiduiksi, mutta siinähän olikin muovailuvahaa.
Salainen askarteluystävä on osoittautunut yllättävän kivaks jutuks, niin Adalle kuin mullekkin, Omalta ystävältäni olen saanut sähköpostia, ja jännitys tiivistyy pakettia odotellessa.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Tässä se nyt on :)

(<- kuvaan on päässyt veljen varpaat:)












Ensimmäinen Salaisen Askarteluystävän paketti !!!
Korttitarpeita, erilaisia värikkäitä papereita, ihanaa hologrammi-tarraa, helmiä ja kuminauha niiden pujotteluun.

Salainen Askarteluystävä oli askarrellut mukaan vene-aiheisen kortin, arvuuteltiin, että josko salainen ystävä on poika :) -tai tyttö, tokaisi Ada.

Tänään oli sopiva hetki myös askarteluun, omista ja ystävän tarvikkeista syntyi kaksi korttia ens viikon kyläreissuja varten.

Ajattelin, että Ada saa aluks harjotella omilla kortti-ideoilla, ja tovin päästä voidaan sitten yhdessä "laajentaa" hommaa tutkimalla netistä kuvia ja ohjeita.

Kiitokset Ystävälle :)

lauantai 19. heinäkuuta 2008

Eka paketti

Eilen töissä kesken kiireen soi puhelin, vastasin, ja sieltä iloinen, jännittynyt ääni sanoi: "Mulle tuli postissa se salaisen ystävän askartelupaketti! Tuutko mun kanssa sitä kattomaan?" Oltiin sovittu, että avataan se yhdessä, niin saadaan otettua kuva paketin sisällöstä. Tiesin etten ehdi pakettia samana päivänä avaamaan, niin annoin luvan avata, ja kattoa mitä löytyy, mut et pitäis malttaa oottaa et saadaan kuva ennenku alottaa askartelun. Se oli Adan mielestä ilmeisesti vähintäänkin kohtuullista, koska puhelin jäi siihen ja kuulu vaan loittoneva ääni: "Äiti, Milla sano et mä saan avata sen..."
Ja paketissa oli kuin olikin ollu kaikkea ihanaa....

torstai 17. heinäkuuta 2008

LSAY

Ada odottelee innolla pakettiaan.
Alkuviikosta käytiin yhessä ostoksilla, ja askarreltiin ystävälle kortti, pakattiin paketti ja postitettiin se.
Ada oli tänään jo kyselly äidiltään, että onkohan hänen pakettinsa jo löytänyt ystävän luo... Äiti oli todennut, ettei sitä voi tietää, niin Ada oli siis selvästi kuunnellu mun höpinöitä, koska oli äitille tomerasti ilmoittanut, että. " Milla sano, että sen näkee netistä!". Äiti-parka ei vaan osaa kattoa :)
Huomenna on se päivä, johon mennessä paketti pitäs olla viimestään perillä, en oo siitä Adalle sanonu, ettei sit turhaan oottele, et jos vaik postipoika onkin eksyny. Toivotaan, että paketti luuukusta tupsahtaa.