Tämän jälkeen en suinkaan ollut saanut tarpeekseni aktiviteeteista, kello oli tässä vaiheessa vasta yhdeksän aamulla.
Lähdimme pihalle koko sakki. Ada päätti, että tänään on sopiva päivä hiihtää. No puettuani kolme kärsimätöntä lasta, raahattuani kaikki pihalle, tavaroineen päivineen, nukutettuani pienimmän vaunuihin, rupesimme hiihtämään. Ada ensin. Iloa riitti noin viideksi minuutiksi, hiihdettyjä metrejä ehkä 50, pyllähdyksiä muutama kymmen. Sitten Jami. Hiihdettyjä metrejä 3, eka pyllähdys riitti. Se siitä.
No onneksi riitti puuhaa muutenkin, laskettiin mäkeä, keinuttiin, kiikuttiin ja ehkä vähän taas kiukuteltiinkin.
Kuitenkin kun päästiin takaisin sisälle, ruokapöydän ääreen istahti kolme punaposkista onnellista ihmistä (yksi nukkui eteisessä vaunuissaan). Nakkikeittoa hupeni useampi annos, ja pienin ja toiseksi pienin lapsi nukahtivat helposti päiväunille. Ada 5v. olisi halunnut piirtää kanssani. Sanoin etten ihan heti ehdi, kun pitää laittaa ulkovaatteet kuivumaan ja kerätä astiat keittiöstä, niin suora palaute oli: "ai ooksä täällä siivojana, etkä lastenhoitajana?". Lasten äidin on ehkä syytä harkita lisähenkilökunnan palkkaamista, mä en enää riitä :)
Rakensin Adalle majan omaan huoneeseen, ja sieltä löytyi mukavat leikit niin, että hoitotäti/siivooja ehti torkahtaa hetkeksi, ennen työpäivän päättymistä.