tiistai 30. marraskuuta 2010

Paholaisen hillo

400g tomaattimurskaa
1 iso punainen paprika
2-4 chilipalkoa
1 sipuli
pari valkosipulin kynttä
2 dl hillosokeria
(+1 dl sokeria)
1 rkl etikkaa
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria

Leikkaa paprikat ja sipuli (myös valkosipuli) pieniksi kuutioiksi. Halkaise chili ja poista siemenet, pilko pieniin osiin. Laita kaikki ainekset pieneen kattilaan ja keitä hiljalleen, kunnes seos on paksumpaa.

Nyt ohjetta kirjoittaessani, huomasin, että eihän alkuperäisessä reseptissä mitään tavallista sokeria mainittu :)

Hyvää, tulista ja makeaa!!!

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Muistiin

Savuporosinappi n. 5 dl
1 1/4 dl (45 g) sinappijauhetta
1 dl sokeria
1/2 pak (125 g) Valio Koskenlaskija kylmäsavuporo -sulatejuustoa taiValio Koskenlaskija voimakasta
2 dl Valio ruokakermaa
1 muna
1 dl Valio omenatäysmehua

Sekoita sinappijauhe ja sokeri paksupohjaisessa kattilassa. Lisää loput aineet, juusto pieninä kuutioina. Kuumenna hitaasti koko ajan sekoittaen, kunnes seos on kuumentunut ja juusto sulanut. Laita sinappi pieniin lasipurkkeihin, sulje kannet ja jäähdytä.

lauantai 2. tammikuuta 2010

2010

Onnea Vuodelle 2010

tiistai 29. joulukuuta 2009

Kuukauden ruokabudjetilla sai nämä...


Sataa lunta, sataa vettä, sataa räntää, sataa ihanmitävaan...
mun uudet crocsit on valmiina seikkailuihin!

maanantai 28. joulukuuta 2009

Joulu (josta tuntuu olevan jo ikuisuus)











Sur Sur 2009


Joulupukki toi lahjaksi ompelukoneen...
...ja tänä vuonna lahja oli minulle!

Surautin heti keilakuviollisesta mustasta kankaasta eväskassin, sairaalassa joulunsa viettäneelle perheenjäsenelle, joka on keilamiehiä.

Kuvaa ei nyt ole, mutta kuvittele hienoin kassi minkä oot ikinä nähny, niin toi oli vielä hitusen hienompi :) Ihan varmasti!


(Joulunahan on luvallista hengata uudessa yöpuvussa,

vaikka kolme päivää putkeen...)

perjantai 2. lokakuuta 2009

Leiposin


Leivoin, varmaan ekaa kertaa tänä vuonna ;) juu-u hyvinkin mahdollista...

Valmiista pussista muffariaineet, ja pätkikset keskelle.

Hyviä tuli. Ihan itse.